Päivä

Alle kouluikäisten ja pienten koululaisten oma lehti

Miksiks on alle kouluikäisten ja pienten koululaisten oma lehti. Lehden nimi on syntynyt lapsen kysymyksestä "miksi" ja aikuisen vastauksesta "siksi". Lapsen miksi-kysymykset  johdattelevat aikuisenkin elämän peruskysymysten äärelle. Miksiks pohtii elämää yhdessä lapsen ja aikuisen kanssa, vastauksia etsien ja yhdessä ollen taivaan Isän turvallisessa huolenpidossa.

Isoja tunteita
Olenko iso vai pieni? Ilmari Kirahvi ja Sami Virtahepo ihmettelevät, kuinka he ovat joihinkin asioihin jo tarpeeksi isoja, mutta toisaalta liian pieniä vaikkapa pyöräilemään yksinään isolla tiellä.

Miltä ilo tuntuu? Heikki Jänis kadottaa kerhossa upean marmorikuulansa, ja se harmittaa. Koko ystäväporukka iloitsee, kun kuula yllättäen löytyykin.

Vierailulla
Leppis-kerhossa Huittisissa on ilo ylimmillään! Kerhossa saa tavata kavereita, leikkiä liukumäessä, polkuautoilla, pikkuisilla pyörillä, palloilla ja tyynyillä. Välillä nautitaan äitien laittamasta maukkaasta ruoasta ja kuunnellaan mielenkiintoista opetusta Raamatusta.

Turun Luostarinmäen käsityöläismuseossa riittää nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Sokerileipurin maukkaat herkut maistuvat pienille kävijöille ja piha-alueella on tilaa leikkiä ja temmeltää. Millaista mahtaakaan olla savenvalajan työ?

Raamatunopetusta lapsille
Hyviä uutisia on mukava kertoa. Jeesuksen rakkaus on maailman paras uutinen. Sen kertomiseen voi lapsikin osallistua. Lue Miksiksistä oivaltava ja kannustava tarina Veetin kesäleirille lähdöstä.

Iltatarina
Manki kiipeilee taitavasti  -tarina kannustaa harjoitteluun ja turvautumaan Jumalaan. ”Olemme kaikki erilaisia ja osaamme erilaisia asioita. Vaikka sinusta ei tulisi jalkapallotähteä tai kuuluisaa laulajaa, Jumalaan turvautumalla sinusta tulee onnellinen. Tärkeintä on harjoitella hyvän tekemistä. Silloin meistä tulee sellaisia kuin Jumala haluaisi.”

Askartelua
Askartele värikäs ja kätevä viikkokalenteri tai lukujärjestys!

Puuhaa
Lehdestä löydät monipuolisia ja eritasoisia tehtäviä, muun muassa Pikkueskari-sivut ja värityskuvia.

Sarjis
Kasper ja Vilma seikkailevat takasivun sarjakuvassa.

Lisäksi myös

Omat sivut aikuisille:
Aikuisten sivuilla Miksiks-pappi Tero Koskinen vastaa lapsen esittämään kysymykseen ”Käytetäänkö taivaassa vaatteita vai ollaanko siellä alastomia?”

”Isä opettaisitko minua käyttämään rahaa oikein?” Kysymys lapsen suusta johdattaa aikuisen soveltamaan raamatullisia totuuksia lapsen elämään. Mieleenpainuvan hartauden opetukset nousevatkin kätevästi arjen keskeltä. Aiheesta aikuisille kirjoittaa lapsi- ja nuorisotyöntekijä Kim Auvinen.

Tilaa Miksiks
Seuraava numero ilmestyy 5.10.2010

VIP-tiimi





Data Universum Oy