Jeff Manion: Unelmoi suuria – ajatus kerrallaan

Meidän aikamme tavoittelee pikavoittoja ja haluaa kaiken tapahtuvan nopeasti ja näyttävästi. Seurakunnissakin puhutaan mielellään läpimurroista. Me rakastamme tähtihetkiä, mutta unohdamme sen hiljaisen ja uskollisen aherruksen, joka on mahdollistanut tähtihetket ja läpimurrot, Jeff Manion sanoo.

Kirja vie lukijansa kuuden viikon matkalle, jonka aikana häntä päivittäisinä annoksina opetetaan kyseenalaistamaan nopean menestyksen myytti ja sen sijaan ylistämään jatkuvan uskollisuuden täyttämää elämää.

Mikään ei vedä vertoja pitkään jatkuvalle sinnikkäälle uskollisuudelle, Jeff Manion sanoo viitaten Raamatun ohjeeseen: ”Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi.” (1.Kor.4:2)

Jeff Manion tietää, mistä puhuu. Hän ja vaimonsa Chris ovat palvelleet Ada Bible Church seurakuntaa 30 vuoden ajan. Tuona aikana se on kasvanut muutaman kymmenen seurakuntalaisen kotikokouksista menestyväksi seurakunnaksi, joka palvelee tuhansia ihmisiä. Kirjassa Jeff Manion kertoo, miten kasvu käytännössä toteutui.

Kirjassa käsitellään hienona kokonaisuutena oman identiteetin merkitystä. Kuka minä olen? Mitkä ovat arvoni ja tavoitteeni? Millaiselle perustalle elämääni rakennan? Jos perusta on heikko, niin koko rakennus alkaa huojua, olipa rakentaja miten taitava ja ihailtu tahansa. Jeff Manion nostaa rohkeasti esille myös ne lankeemukset, joihin monien kuuluisien julistajien ura on sortunut.

Vaikka kirjassa puhutaan uskollisesta ja määrätietoisesta ahertamisesta, esiin nostetaan myös lepohetkien välttämättömyys. Työntäyteisten ”täytyy” päivien joukkoon tarvitaan myös kaikesta vapaita ”saamme” päiviä. Jeff Manion jakaa lukijoilleen omaan kokemukseensa perustuvia kiinnostavia ja käytännöllisiä neuvoja, miten välttää raataminen hengellinen tankki lähes tyhjänä.

Sapattirytmin opettelu on kuin uudella soittimella soittamaan opettelemista. Se ei tapahdu äkkiä, Jeff Manion tiivistää. Sama koskee varmasti myös monia muita kirjan opetuksia. Menestyksen avaimia ovat uskollisuus ja ahkeruus tylsiltäkin tuntuvissa tehtävissä.

Kirjan kansi on harhaanjohtavan oppikirjamainen ja totinen. Kirjan on suomentanut Johanna Hartikainen. Lukujen lopussa on luetun sisäistämistä auttavat osiot Pohdittavaa sekä Käytännön tehtäviä.

Yhteenveto

Jeff Manionin kirja ”Unelmoi suuria – ajatus kerrallaan” keskeisin viestin voi muotoilla seuraavasti: Ilman monia uskollisesti suoritettuja pieniä tekoja suuret teot olisivat usein edes mahdollisia. Aikamme rakastaa pikavoittoja ja näyttäviä läpimurtoja, mutta todelliset tulokset ovat tavallisten ihmisten uutteruuden ja uskollisuuden tulosta, sanoo Manion. Hänen kirjansa on käytännöllinen, ajallemme tärkeitä asioita käsittelevä ja sanottavansa kertomuksilla hauskasti höystävä.

Kirjoittanut Reijo Telaranta

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nettikirjakaupan toimitusehdot

Toimitusaika

Toimitamme tilauksesi 2-7 arkipäivän kuluessa. Jos tilauksesi toimitus viivästyy huomattavasti, ilmoitamme siitä Sinulle sähköpostilla.  Ennakkotilaustuotteet pyritään toimittamaan asiakkaalle julkaisupäiväksi.  Tilaustuotteilla on pidempi toimitusaika ja nämä tiedot löytyvät tuotetietojen yhteydestä. Jos tuotteen yhteydessä on kerrottu, että tuotetta ei löydy varastosta, on toimitusaika ennalta määrittelemätön.

Toimitustavat

Toimitustapana on kirje tai postin toimipisteistä ja pakettiautomaateista noudettava paketti. Ostaja saa ostoksestaan vahvistuksen ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen. Vahvistus on samalla kuitti. 

Toimitusmaksu

Ostoksien toimitusmaksu vaihtelee ostettavien tuotteiden määrän ja koon mukaan sekä toimitustavan mukaan. Tilauskohtainen toimitusmaksu näytetään palvelussa ennen maksun suorittamista.  Pyrimme toimittamaan kaikki tilauksessa olevat tuotteet samalla kertaa. Mikäli joudumme toimittamaan tilatut tuotteet useammassa lähetyksessä, siitä ei koidu asiakkaalle ylimääräisiä kuluja.

Tilauksen maksaminen

Maksutapoina käyvät yleisimmät verkkopankit ja luottokortit. Laskutusmahdollisuus koskee vain sopimusasiakkaita, kuten seurakuntia, yhteisöjä ja yrityksiä. Pidätämme itsellämme oikeuden olla toimittamatta tilattuja tuotteita, jos ne on loppuunmyyty. Mikäli tilaajana on alle 18-vuotias, tulee hänen saada tilaukselleen huoltajan suostumus. Toimitamme tilaukset ainoastaan Suomeen. Hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj  (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa.

Paytrail Oyj,
y-tunnus: 2122839-7
Innova 2 Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 0207 181830

Verkkopankit

Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Paytrail Oy yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.

Kampanjakoodit ja lahjakortit

Kampanjakoodeja ja lahjakortteja käytettäessä asiakkaan tulee huomioida, että yhtä koodia voidaan käyttää vain kerran, koko lahjakortin summa on käytettävä kerralla eikä lahjakortista mahdollisesti ylijäänyttä rahaa myöskään palauteta asiakkaalle. Lahjakorttikoodia ei voida myöskään käyttää postikulujen maksamiseen, ainoastaan tuotteiden maksamiseen.

Asiakasrekisteri

Säilytämme kaikki asiakastiedot turvallisesti emmekä luovuta niitä kolmansille osapuolille. Osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin henkilörekisterilain puitteissa.

Palautusoikeus

Kuluttajalla on 14 päivän palautusoikeus postipaketin noutohetkestä alkaen (mukaan lukien viikonloput ja pyhäpäivät, pois lukien noutopäivä). Tuote on palautettava tai vaihdettava viimeistään 14. päivää seuraavana arkipäivänä. Palautusoikeus koskee vain käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita, esimerkiksi muovistaan avattua CD/DVD/tietokoneohjelmaa ei voi palauttaa. Noutohetkeksi katsotaan se päivä, jolloin tilaus on toimitettu kuluttajalle kotiin tai noudettu postin noutopisteestä/pakettiautomaatista. Asiakkaan velvollisuus on todistaa tämä päivä esimerkiksi kuitin tai postileiman avulla.

Palautuksesta maksetut rahat siirretään takaisin palauttajan erikseen ilmoittamalle pankkitilille.

Tuotteen voit palauttaa maksutta käyttämällä Postista saatavaa ASIAKASPALAUTUS -osoitekorttia. Saat Postista palautuskuitin todisteeksi palautuksestasi. Liitä tuotteen mukaan lähetyslista sekä pankkitilisi numero. Kirjoita palautusosoitteeksi:

Asiakaspalautus:
Nettikirjakauppa.com 
Helsingintie 236
13430  HÄMEENLINNA 
Puh. 040 779 6880 (pakettitiedustelut)
Puh: 044 4477827 (muut asiat)
E-mail: asiakaspalvelu(at)nettikirjakauppa.com